sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Olen nyt ollut kaksi viikkoa työssäoppimassa Jyväskylän taidemuseolla. Ensimmäisen viikon ensimmäiset päivät menivät paikkoihin ja ihmisiin tutustuessa. Myös paikan "päivärutiinit" tuli opittua heti kättelyssä.

Ensimmäiseksi tehtäväkseni sain koota museon teoksista teoslistan ja taittaa siitä valmiin tulostettavan version. Teoslistan kokoamisen ohella tein parityönä kuvasuunnistusta lapsille teoksista. Ensimmäinen kuvaamiseen liittyvä tehtävänanto tuli myös ensimmäisellä viikolla. Kuvasin markkinointitarkoitukseen kuvia museolle.

Toisella viikolla käsittelin markkinointikuvat ja jatkoin teoslistan taittoa valmiiksi. Kun lista oli taitettu ja tulostettu, sain tehtäväkseni tehdä tapahtumaa varten julisteen sekä jaettavia flyereita. Myös kuvasuunnistus saatiin ensimmäisellä viikolla pakettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti